keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Heraproteiinipannukakut tonnikalasalaatin kera

Elämä on yhtä opettelua. Tänään jatkoin heraproteiinijauheen käytön harjoittelua. Avuksi hain jälleen reseptin Dana Carpenderin kirjasta 1001 Low-Carb Recipes. Muokkailin reseptiä ja kokeilin paistaa ensin isoja pannukakkuja - puhun nyt amerikan pannukakuista pancakes - ja sitten pienempiä lättypaistinpannulla. Pienet pannukakut onnistuivat paremmin, mutta isotkin onnistuvat lisäharjoittelulla.


Pannukakut maistuivat ihan hyviltä, vaikka munainen rakenne hieman tuntuukin. Poikani sanoi, että maistuvat ihan leipäjuustolta. Ei kai nyt sentään, mutta kelvollisia kuitenkin. Tällä samalla reseptillä aion vielä kokeilla eri jauhojen ja jauheiden versioita joskus myöhemmin.

Heraproteiinipannukakut

4          munaa
250 g   tuorejuustoa/piimää
1,25 dl heraproteiinijauhetta
1,5 tl    leivinjauhetta
0,5 tl    suolaa
2 rkl    margariinia/voita

Jos haluat makeita pannukakkuja lisää joukkoon 2 tl sokeria tai vastaava määrä makutusainetta ja 1 tl jauhettua kardemummaa.

Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Sekoita munat ja tuorejuusto tasaiseksi massaksi. Lisää munamassan joukkoon rasva ja kuiva-aineseos.

Levitä taikinaa isolla lusikalla pannulle. Kun pannukakun pintaan syntyvät pienet kuplat hajovat, käännä pannari.

Tarjoile suolaisen tai makean herkun kera. Alla esittelen yhden suolaisen vaihtoehdon. Makusteltuani pannukakkuja vielä jälkeenpäin, tunsin myös mäti-smetana-punasipulisilppu -yhdistelmän maun jo suussani. Nam. Makean herkun saat esimerkiksi marjojen, sokerittoman siirapin tai hillon kanssa.



Tonnikalasalaatti

1 prk tonnikalapaloja
2 rkl majoneesia
1 rkl creme fraiche/kermaviili/turkkilainen jogurtti (partaäijä)
1-2 tl tomaattipyre/sinappia
2 rkl ruohosipulia/kevätsipulia silputtuna
1 rkl punaista paprikaa hienoksi silputtuna
1 rkl kaprista
1 rkl persiljaa hienonnettuna
2 tl sirtuunan mehua
mustapippuria ja suolaa maun mukaan

Valuta tonnikala.  Hienonna tonnikalaa haarukalla kulhossa. Sekoita loput ainekset tonnikalan joukkoon. Tarjoile pannukakkujen/lättyjen kera.

Massaa voi käyttää myös tonnikalaleipien täytteenä salaatilla ja tomaattisiivuilla höystettynä. Raikkaamman version salaatista saa rapean salaatin, tomaattilohkojen, kurkkupalojen, sipulirenkaiden ja kovaksi keitetyn kanamunan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...