torstai 28. heinäkuuta 2011

Marinoitu kesäkurpitsa

Marinoitu kesäkurpitsa kuuluu meillä kesän perinteisiin marinoituihin kasvisherkkuihin. Samaan joukkoon kuuluvat marinoidut herkkusienet, munakoisot ja paprikat. Tarjoan niitä yhdessä ja erikseen. Jostain syystä ne maistuvat ihanan raikkailta. Kuten olen jo marinoitujen herkkusienten kohdalla maininnut, yrttejä voi marinadissa vapaasti vaihdella.

Marinoituja kesäkurpitsansiivuja voi nauttia mm. alkupalana, pääruoan lisukkeena, salaatin kanssa (antaa ihanaa makua vihersalaattiin!) ja paahdetun leivän kanssa, joka on sipaistu pestolla ja jolla on siivu mozzarellaa. Tyrmäävän hyvää! 

Vinkki: Kesäkurpitsaviipaleiden kuivaaminen: Laita pöydälle talouspaperia, jonka päälle asettelet märät kesäkurpitsaviipaleet. Levitä toinen mokoma talouspaperisetti viipaleiden päälle. Taputtele kuivaksi. Ota päällimmäinen talouspaperi poi ja sivele öljy esillä olevalle puolelle.


Marinoitu kesäkurpitsa

1 kesäkurpitsa
suolaa
öljyä 

marinadi:
1 dl öljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl Sukrinia (tai sokeria)
1 dl oreganoa, basilikaa ja timjamia silputtuina
mustapippuria

Leikkaa kesäkurpitsa 1 cm paksuisiksi viipaleiksi. Kaada viipaleet kulhoon ja ripottele päälle suolaa. Huuhdo viipaleet 5-10 minuutin kuluttua kylmällä vedellä. Kuivaa viipaleet talospaperiin. Voitele viipaleet toiselta puolelta öljyllä. Grillaa tai pariloi viipaleita öljytyltä puolelta. Voitele viipaleiden toiset puolet öljyllä. Käännä viipaleet, kun ne ovat saaneet kauniin raitapinnan.

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Lado paahtuneet kesäkurpitsaviipaleet marinadin joukkoon. Anna maustua vähintään kaksi tuntia jääkaapissa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa herkulliselta! Täytynee kokeilla, mutta osaatko sanoa, säilyykö pitkään, jos ei tule heti syötyä.

    VastaaPoista
  2. Matleena: Kiitos, ovat kyllä herkullisia. En osaa varmaa sanoa säilyvyydestä, koska meillä ne menevät parissa, kolmessa päivässä. Mutta arvioisin, että säilynevät ainakin viisi päivää hyvinä, ehkä pidempäänkin. Voit myös tehdä vähän pienemmän annoksen puolikkaasta kesäkurpitsasta.

    Lisäksi nämä marinoidut kasvikset ovat todella monikäyttöisiä; niitä voi syödä lisukkeena, alkupalana, leivän päällä, pizzan päällä, salaatissa ja laittaa vaikkapa kastikkeisiin (kylmiin ja kuumiin ihan valmistuksen lopussa) silputtuna. Mielikuvitus on rajana ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...