sunnuntai 21. elokuuta 2011

Tuhti tuorepuuro




pähkinää ja siemeniä
Kiireiseen aamuun tuhdista tuorepuurosta saa hyvän alun päivälle. Annos laitetaan illalla kippoihin  likoamaan, aamulla huuhtelut ja surautus, voilá - valmista! Nopeaa, helppoa ja todella terveellistä. Minun mielestäni myös hyvää, perheeni miehenpuolikkaat pitivät puuroa piirrettyjen filmien ydinjäteen näköisenä ja suhtautuivat puuroon jokseenkin ennakkoluuloisesti. Puuron violetti väri tulee tällä kertaa mustikoista, mutta puuroon voi laittaa mitä marjoja mieli tekevi.


Perinteisesti tuorepuuroissa käytetään lisäksi viljojen hiutaleita, mutta ne eivät ole mitenkään välttämättömiä. Puuroon voi lisätä leseitä tai muita vastaavia kuidunlähteitä. Mantelit voi vaihtaa myös muihin pähkinöihin tai pähkinäsekoitukseen. Voisin kuvitella, että marjojen sijaan tuorepuurossa voi käyttää myös avokadoa pienen sitruuna- tai limemehun piristämänä.
annos tuplana, ennen jakoa ;)
Tuhti tuorepuuro
1 annos

0,5 dl kokonaisia kuorimattomia manteleita
1 rkl auringonkukansiemeniä
0,5 rkl kurpitsansiemeniä
0,5 rkl kuorimattomia seesaminsiemeniä
0,5 rkl pellavansiemeniä
0,5 dl marjoja

ohentamiseen:
vettä, jogurttia tai kermaa

lisäksi:
1 dl jogurttia

Laita mantelit ja siemenet illalla omiin kippoihinsa veteen likoamaan. Huuhtele aamulla kaikki muut pl. pellavansiemenet. Kaada huuhdellut mantelit ja siemenet kulhoon. Lisää joukkoon pellavansiemenet liemineen (sisältää vatsantoimintaa hoitavaa pellavasiemenlimaa) sekä marjat. Surauta sauvasekoittajalla tasaiseksi ja lisää vettä tai muuta nestettä joukkoon saadaksesi sopivan löysän koostumuksen. Tarjoa sellaisenaan tai jogurtin kera.

seuraavaksi surautetaan muussiksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...