torstai 29. syyskuuta 2011

Tattikastike ja uunipossu

Ehdin jo tuttavalleni väittää, ettei tatteja enää metsästä löydy, mutta olin onneksi väärässä. Viime viikonloppuna keräsin ison kasan erinomaisia tatteja. Suurimman osan tateista laitoin kuivumaan talven herkkuhetkiä varten, lopuista tein jälleen kastiketta.

Viimeksi tein tateista muhennosta, jonka kumosin possunfileiden päälle uuniin. Noh, tänäänkin sama ajatus, vaikkakin erilainen kastike; yhdessä possunliha ja tatit ovat makujen sinfoniaa!  Kumpaakin tattireseptiä, muhennosta ja kastiketta voi käyttää perinteiseen tapaan esimerkiksi lihapullien, grillatun kanan tai pastan kera. Olen vain sattumalta päätynyt kuorruttamaan kummallakin kerralla. Niin ja voihan näillä tattiresepteillä kuorruttaa mm. lihamureketta, kasviksia (esim. kukka- ja parsakaalia), kanaa ja kalaa sekä käyttää täytteenä esimerkiksi suolaisessa kääretortussa.

Tattikastikeesta saa myös erinomaisen keiton lisäämällä siihen kanalientä. Maku on suorastaan huikentelevan viettelevää, mikäli tämä ilmaus sallitaan ruoan yhteydessä. Anoppini, joka on erinomainen kokki, käyttää ruokaa maustaessa usein maustepippuria. Hänen jalanjälkiään seuraten minäkin käytän maustepippuria tässä reseptissä possun ja juuresten maustamiseen. Minusta se sopii tällaisiin kotoisiin, suomalaisen oloisiin ruokiin mausteeksi.

Tattikastike

1 l hienonnettuja tatteja
1-2 sipulia silputtuina
1/2 l kanalientä
1 dl persiljasilppua
1/2 dl lipstikkaa hienonnettuna
3 salvian lehteä silputtuina
2 rkl konjakkia
200 g sulatejuustoa paloina (esim. Koskenlaskijaa) tai 2 dl kermaa

Kuumenna rasva pannulla. Freesaa tatteja ja sipulia rasvassa. Lisää kanaliemi, persilja, lipstikka, salvia ja konjakki. Anna kiehua 5-10 minuuttia. Lisää lopuksi sulatejuusto ja sekoittele sitä, kunnes juusto on sulanut. Tarkista maku.

Kuorrutettu possun ulkofile juuresten kera

850 g porsaan ulkofilettä siivuina
maustepippuria ja suolaa
2 porkkanaa paloiteltuina
2 punasipulia lohkoina
1 palsternakka paloiteltuna
1/2 lanttu paloiteltuna
öjlyä
yrttisuolaa ja maustepippuria
persiljaa silppuna
lipstikkaa silppuna

Paista porsaanfileet molemmin puolin kauniin pinnan saamiseksi. Mausta fileet maustepippurilla ja suolalla. Levitä porsaanfileet voideltuun uunivuokaan. Lisää juurekset fileiden ympärille ja ripottele vähän öljyä niiden päälle. Mausta juurekset yrttisuolalla ja maustepippurilla. Ripottele niiden päälle persiljaa ja lipstikkaa. Levitä tattikastike porsaanfileiden päälle. Kypsennä 180 asteessa ainakin tunnin ajan. Voit antaa olla pidempäänkin, peitä foliolla tarvitttaessa.



2 kommenttia:

  1. Voi taallahan onkin paljon asiaa ja informaatiota ja aivan ihania ohjeita! Heti ilmottauduin lukijaksi!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...