maanantai 10. lokakuuta 2011

Etikkasuppilovahverot

laakerinlehdet kannattaa tuupata liemeen
Voihan ihanuus - suppilovahveroita kasvaa metsissä kuin sieniä sateella. ;)  Ainakin pääkaupunkiseudun metsissä ja Länsi-Turunmaalla. Keräsin taas korillisen suppilovahveroita mökkimme takapihalta alkavasta metsästä. Etupihalta, meren puolelta löytyi reilu määrä pulleita kanttarelleja, joista tein jo eilen kastiketta. Lisäksi metsästä löytyi vielä muutama kaunis tatti, lampaankääpää ja vaaleaa orakasta. Syksy vaan on ihanaa!

Aion kuivattaa suuren osan suppiksista talven herkkuhetkiin; lienen maininnut ajatuksen jo aikasemmin. Lähiaikoina meillä syödään ainakin tuoreista sienistä valmistettuja suppiskeittoa, suppiskastiketta ja suppislasagnea. Ruokiin mm. lisäkkeenä käytettävää etikkasuppilovahveroita valmistin samalla kun puhdistelin sieniä. Etikkasienistä voi tehdä sienisalaattia ja käyttää niitä esimerkiksi sieni-jauhelihapihveissä.    

Säilönnässä tärkeää on elintarvikkeiden tuoreus ja se, että säilöntään käytettävät lasipurkit ja pullot ovat desinfioituja. Marttojen sivuilta löytyy ohje purnukoiden desinfiointiin.  Sienten tulee olla liemen peitossa koko ajan. Jos nestettä on liian vähän, keitä maustelientä lisää sen verran, että sienet peittyvät taas. Muista tällä kertaa antaa liemen jäähtyä ennen kuin lisäät sen kylmiin etikkasieniin.
etikkasuppilovahverot jäähtymässä ulkona saaristomaisemassa
Etikkasuppilovahverot

1 ½ l suppilovahveroita
2 l vettä
1 rkl suolaa
1 sipuli renkaina

mausteliemi:
3 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 dl Sukrinia (tai sokeria)
15 kokonaista maustepippuria
8 katajanmarjaa
(6 kokonaista neilikkaa
1 cm pala inkivääriä lastuina)
½ tl vaniljajauhetta


Keitä pudistettuja suppilovahveroita suolavedessä 2-3 minuuttia. Nosta sienet reikäkauhalla kuumaan, desinfioituun lasipurkkiin, kerroksittain sipulirenkaiden kanssa.

Kiehauta mausteliemen ainekset kattilassa. Kaada kuuma mausteliemi sienien päälle purkkiin. Sulje purkki, jäähdytä ja laita se jääkaappiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...