perjantai 19. lokakuuta 2012

Ollako vai eikö olla - ruokaisia suunnitelmia

Näitäkin olen tekemässä 

Sain Sauvajyväseltä haasteen, jossa pitää kirjoittaa 8 ruokaan liittyvää asiaa, joita on suunnitellut tekevänsä. Iloinen kiitos Sauvajyväselle haasteestä!

Haasteen ohjeet ovat mukavan simppelit:
1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste eteenpäin, vaikka 4:lle
3. Ilmoita näille haasteesta
4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do -listasi

Minun to do -listani ei ole kovinkaan eksoottinen. Päin vastoin, se on melko arkinen ja paljolti perinneruokaa, jota tuunailen terveellisemmäksi karpintamalla niitä ts. vähentämällä huonoja hiilihydraatteja (kuorittuja viljoja, riisiä, pastaa, perunaa ja sokeria). Kaikki ruokajuttuni eivät ole erikseen karpattuja, koska ne ovat sitä ihan itsestään. Jotkut listani ruoista ovat sellaisia, joita olen tehnyt useastikin ja toiset taas sellaisia, joita kehittelen itse.

Mieheni sanoo minusta, että hamstraan itselleni aina enemmän töitä, kuin ehdin tehdä. Kuulemma kuvittelen, että ennätän tehdä neljän tunnin hommat huolella kahdessa tunnissa, kunhan olen puurran oikein tosissani. Olen siis tosikko, joka puurtaa ja kuvittelee itsestään liikoja. Mieheni näkemyksen ymmärtäen, minun to do -listani on siis hyvin pitkälle aikajanalle sijoittuva toimintahaave. Saan nimittäin myös pikaisia ahaa-elämyksiä, jotka vaativat välittömiä toimenpiteitä ja siirtävät näitä vakaampia suunnitelmia seuraavaan hyvään hetkeen. Elämä on.

Hiidenuhman keittiön to do -lista

1. Karpit karjalanpiirakat

Resepti on ollut mielessä jo keväästä lähtien ja jotakuinkin valmis kokeiltavaksi. Saa nähdä kuinka toimii ja tuleeko niistä mieleisiä. Niin ja milloin vihdoin ryhdyn toimeen ;)

2. Karppi lihapiirakka

Olen tehnyt jo hyvän kokeilun, jossa täyte oli erinomaista. Vielä kun saan tehtyä uudella taikinareseptillä piirakan, niin pitäisi olla hyvää. Idea siihenkin on valmiina.

3. Karppi porkkanakakku

Ihana täyteläinen porkkanakakku maistuu jo mielikuvana. Idea on valmiina toteutettavaksi.

4. Karpit kurkut mummon tapaan ja japanilaisittain

Mummon tapaan olen kurkkuja tehnytkin, mutten ole muistanut postata niistä reseptiä. Japanilaisiin kurkkuihin törmäsin vahingossa selaillessani ruokareseptejä ympäri nettimaailmaa. Niitä on vielä pakko kokeilla.

5. Bouillabasse

Kala- ja äyriäiskeittojen klassikosta oma versioni on luomisvaiheessa. Yhdistän siinä äitini reseptiä omiin makumieltymyksiini soveltaen.

6. Kastikkeita

Useita listallani olevia kastikkeita olen keitellyt tai vispannut monasti, mutta postaus niistä vielä puuttuu. Duduu kastikkeita mm. majoneesi, aioli, rouille, hollandaise-, béarnaise-, choron-, dijon-, mousselinekastikkeet.

7. Glögi

Äitini otti käyttöönsä 1970-luvun alussa Ruotsissa asuessamme sikäläisen perinteisen glögireseptin. Olemme käyttäneet suvussamme reseptiä menestyksekkäästi siitä lähtien. Joulun tullen postaan sen, jolleivät joulukiireet siirrä sitä taas vuodella eteenpäin. Lisäksi haaveenani on tehdä vaaleaa glögiä. Sitä en ole itse tehnyt vielä.

8. Tulisenmakeat kanankoivet

Ihanat, tulisenmakeat kanankoivet, joiden kuva yllä. Teimme niitä ruokakuvauskurssilla. Olen tehnyt kotonakin, mutta haen vielä mieleistäni valmistustapaa. En nimittäin pitänyt friteerauksesta, joten seuraavaksi kokeilen uunissa paistamista. Kastikkeen reseptin olen jo kehittänyt valmiiksi. Alkuperäinen resepti on Jenni Häyrisen ja se löytyy Glorian ruoka ja viini kesä 2012 -lehdestä.

Mitä tästä listasta sinun mielestäsi puuttuu? Mitä sinulla on to do -listallasi? Mitä toivoisit minun kokkailevan Hiidenuhman keittiössä?

Haaste neljälle ruokabloggajille

Lopuksi heitän haasteen eteenpäin seuraaville mainioille blogeille: Appelsiineja ja Hunajaa, Karppisiskot, Karppiherkkuja ja Mausteinen Manteli. Haaste on kiertänyt jo jonkin verran, joten olette saattaneet saada sen jo aikaisemminkin. Eikä muutenkaan paineita, mikäli haaste ei tällä kertaa sovi.

Mukavaa syksyä ja vähän vähemmän sadetta!

14 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta,täytyypä miettiä...Ja odotan kovasti karppien karjalanpiirakoiden ohjetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olit minua nopeampi. En ennättänyt vinkata kutsusta sinulle blogissasi ;)

      Toivottavasti karpit karjalanpiirakat onnistuvat... kerron ainakin matkan varrella niiden kuulumisia, kun saan kehittelyni alulle. Uuden jutun luominen on aina hauskaa!

      Poista
  2. Odottelen kovasti karppeja karjalanpiirakoita, rouillea ja erityisesti karppia porkkanakakkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh, nyt minulla on pientä painetta toteuttaa haaveitani ;)

      Poista
  3. Kyseiset kanankoivet ovat myös omalla listallani! Viime keväänä matkasin poikakaverini kanssa Israeliin. Saavuimme perille sapatin aikaan, eikä mistään tuntunut saavan ruokaa ja kaupat olivat kiinni. Aloimme olla jo epätoivoisia, kunnes satuimme tunnelmalliseen rantabaariin, jossa tilasimme kyseisiä kanankoipia. Muistelen kyseistä herkkua edelleen erityisellä lämmöllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, rakastan tällaisia ihania ruokamuistoja! Minulla tulee jo näistä ruokamuisteloista ihan vesi kielelle. Nam, makean ja tulisen lempeä yhdistelmä ;)

      Poista
  4. Täytyihän se lista heti kirjoitella, kiitos haasteesta :) Sulla on paljon karppisovelluksia tulossa.. muistan elävästi sen ajan kuin "ketokarppasin" ja kokeilin jos jonkinlaisia leipiä ja pizzoja, koska edeltävä aika oli mennyt aika pitkälle hiilarituotteilla... :) mielenkiintoista puuhaa ja sieltä nousee kyllä joitakin helmiä. Se karppi mutakakku, jos olet tutustunut, on aivan huippua, oiskohan porkkanakakkukin, joka noin perusversiona on minun lempikakkuni ;) Innolla odotan ja testaan jos teet ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit todella nopea! Mainittakoon vielä, että listasi väleihin olet laittanut mitä hienompia valokuvia!

      Juu, kyllä nuo perusversiot sujuu lähes itsekseen, mutta hiilihydraattien siivoamiseen tuhrautuu välillä montakin erilaista kokeiluerää. Ei haittaa, aina oppii jotain uutta.

      Poista
  5. Heippa! Sinua odottaa tunnustus blogissani, käy poimimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Hanselmiina ja kiitos tunnnustuksesta. Saa taas vähän pohtia, mitä tunnustaa ;)

      Poista
  6. Ollaan samiksia noiden kastikkeiden suhteen, repertuaarini on tällä hetkellä kovin niukka ja haluan siihen parannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän nolottaa, että niitä on niin paljon. No, onpahan aiheita mistä kirjoitella ;)

      Poista
  7. 1. Karpit karjalanpiirakat
    2. Karppi lihapiirakka
    3. Karppi porkkanakakku

    Näitä jään innolla odottelemaan!! :)

    Kiitos muutenkin mahtavaista resepteistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kapu ihanasta palautteesta!

      Mukava suunnitella ruokia, kun tietää että joku voi resepteistä ilahtua. Koitan saada aikaiseksi, minulla nämä suunnitelmat vain tuppaavat aina vain siirtyä... Nyt on tietenkin vähän painetta toteutella tai ainakin yrittää toteuttaa, kun on ajatuksia julki tuonut ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...