perjantai 27. syyskuuta 2013

Rapusilakat eli silakoita tomaattisessa kastikkeessa – ilman rapuja!


Uunissa kypsennetyt rapusilakat ovat herkullisia niin kylminä kuin kuuminakin! Tomaattinen kastike maistuu silakan kanssa ihanalta ja silakkafileet ovat nautinnollisen samettista syötävää. Kaiken muun hienouden lisäksi rapusilakat on erittäin edullinen ruoka.

Tässä rapusilakoiden ohjeessa kastike jää melko liemenomaiseksi. Itse pidän siitä, koska on mukavaa saada mehevä kastike kalojen ohella aterialle. Jäähdyttyään kastike on kevyen lohkottavaa ja ihanaa. Jos haluat kastikkeen vain hieman maustavan silakoita, käytä alla esitetyn sijaan 1 dl kermaa ja 3 rkl tomaattipyrettä (tarkista maku). Kun kastiketta on vain vähän, kannattaa vuoan päälle laittaa folio, ettei paistos pääse kuivahtamaan. Kaloista tosin tulee aina jonkin verran kosteutta kastikkeeseen, vaikka kuinka kuivattelisit niitä. Jos haluat rapusilakoista maidottoman, voit jättää kerman kokonaan pois tai vaihtaa sen esimerkiksi soijakermaan, täyteläiseen mantelimaitoon tai kookoskermaan.


Rapusilakat

1 kg silakoita perattuina fileiksi tai 600 g silakkafileitä
0,5 dl tilliä hienonnettuna
0,5 dl ruohosipulia hienonnettuna
2 tl   sitruunan raastettua kuorta
suolaa ja valkopippuria

kastike:
2 dl paseerattua tomaattia (tai 3 rkl tomaattipyrettä)
1 dl kermaa (voi jättää pois)
(lisäksi puolet edellä mainituista yrteistä)

Huuhtele silakkafileet ja valuta ne hyvin. Levitä työskentelypöydälle uunipeltiä suurempi pala voipaperia. Kuivattele silakkafileitä hieman talouspaperiin nostaessasi niitä siivilästä. Leikkaa saksilla fileistä selkäevät pois ja asettele fileet nahkapuoli alaspäin voipaperille.

Taputtele sitruunankuoriraaste fileiden päälle. Mausta fileet suolalla ja valkopippurilla. Ripottele puolet tillistä ja ruohosipulista fileille. Rullaa fileet pyrstöpäästä alkaen rullalle ja asettele ne voideltuun vuokaan nätisti vierekkäin.

Sekoita paseerattu tomaatti, kerma ja loput yrteistä. Kaada kastike vuokaan silakkarullien päälle. Paista rapusilakoita 175 asteessa puoli tuntia.



Jälkikirjoitus

Valokuvauksessa automaatiikan pois jättäminen –haasteprojekti etenee, osa 2/4. Kuvat ovat mitä ovat, mutta usko siihen, että näinkin voisi ehkä jatkaa. Kun on opiskellut hieman teoriaa, eikö sen jälkeen kuvauksessa kehity kuvia ottamalla?

10 kommenttia:

  1. Heti otsikon nähtyäni, ajattelin että rapu ja silakka on aika jännä yhdistelmä. Mutta ohjeessa ei sitten rapua ollutkaan. Tähänkö ei sitten tule rapuja? Muuten ohje kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih – en hoksannut tätä nimenhämäysjuttua lainkaan, kun rapusilakat ovat minulle niin itsestäänselvyys. Muokkaanpa otsikkoa hieman.

      Juu ei. Reseptin rapuinen osuus on sen tomaattisessa kastikkeessa. Eli maistuu kastikkeelta, joka sopisi myös rapujen kera.

      Poista
  2. Onpas herkkua, tätä voisi koittaa juuri katselin paikallisessa kalakaupassa silakoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapusilakat ovatkin yksi silakkasuosikeistani. Kokeile ihmeessä!

      Poista
  3. Rapusilakat ovat niin hyviä! En ole aikoihin sellaista saanut...Täällä ei ole silakoita mutta on sardiineja,voisi joskus kokeilla niillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään rapusilakoita niin kauhena usein tee. Tein viimeksi kesällä, kun saimme ison silakkasaaliin. Minun piti jo silloin kirjoittaa postaus rapusilakoista, mutta kuvat jäi ottamatta.

      Sardiinit varmasti sopivat rapusardiineiksi, ovathan sardiinit ja silakat samaan clupea-sukua ;)

      Poista
  4. Minäkään en ollut rapusilakoista ennen kuullut, niin aloin miettimään tuota nimeä. Aattelin, että tuokohan se tomaatin punainen väri sen ravun tähän, mutta olikin sitten se kastikkeen maku. Tätä pitää joku maanantai tehdä. Silloin tulee aina tuoreet silakat tuohon meidän kalatiskille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kiva maanantaitarjonta! Kalan tulee olla pyyntituoretta ja tuoksua hyvälle :D

      Poista
  5. Hei tosi hyviä kuvia! Sulla ei ole nyt paluuta automatiikalle :) t. Auli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Auli kannustuksesta. Päivällä kuvia on helpompi ottaa. Pimeällä on kyllä todella paljon opeteltavaa ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...