perjantai 11. joulukuuta 2015

Rosollileipää, joulukinkkua, puolukka-rahkajäädykettä ja joululaatikoita – joulun perinteinen menu


Jouluksi kinkkua, kylmäsavuhärkä-rosollileipää, puolukka-rahkajäädykettä ja porkkanalaatikkoa. Kaikkiin löytyy reseptit tästä postauksesta. Joulun perinteisiä ruokia voi valmistaa vähän rennommin ja pienemmällä stressillä. Useimpiin joulun herkkuihin ei kulu tolkuttomasti aikaa ja vaivaa, mutta jos jättää kaiken viimeiseen päivään, tulee ihan varmasti kamala kiire. Tärkeää on suunnitella ajoissa mitä haluaa jouluaterialle ja milloin niitä tekee, käyttää hyviä reseptejä ja tehdä osa ruoista etukäteen valmiiksi pakkaseen. Itselleen voi antaa helpotusta joulun kiireisiin myös käyttämällä laadukkaita puolivalmisteita ja oivia eineksiä. Itse pidän erityisesti Atrian rosolllista, sienisalaatista ja paistovalmiista joululaatikoista. Lapsilleni taas maistuvat kaikki Atrian ohukaiset ja laatikkoruoat.


Iloitsin viime vuonna ihan höpsönä, iloisesti hypähdellen päästessäni mukaan Atrian kanssa tehtävään joulukampanjaan. Valmistin silloin leikkimieleiseen joulun pääruokakisailuun puolukka-taatelimarinoitua kalkkunafilettä, joka oli mielestäni huikean hyvää. Sopii vain arvata, että ilahduinko päästessäni jälleen mukaan tähän kivaan kampanjaan! Kyllä, kyllä, kyllä – joulu on mielestäni paras juhla! Tänä vuonna kampanja on kasvanut kokonaisen aterian toteuttamiseen ja meitä bloggaajia on mukana jopa yhdeksän. Teemoja on kolme: moderni, perinteinen ja joulu tuunaten. Hiidenuhman keittiö valmisti perinteisen jouluisen menun alkuruokana kylmäsavuhärkä-rosollileipää, pääruokana joulukinkkua ja Bravuuri-joululaatikoita sekä jälkiruokana puolukka-rahkajäädykettä. Oikein herkullisia, voin luvata. Atrian jouluisat ideat joulumenuille löytyvät  Atrian sesonki ruokateemasivustolta. Hiidenuhman keittiön reseptit kuuluvat perinteisen joulun menuideat joukkoon, kuten myös Meanwhile in Longfied ja Sweet Food O'Mine -blogien menut. Blogiringin kampanjasivustolta löytyvät kaikki yhdeksän postausta.


Kylmäsavuhärkä-rosollileipä on mielestäni hauska ja todella maukas jouluinen täytetty leipä, joka sopii niin alkuruoaksi kuin  ruokaisaksi välipalaksi. Leivän voi halutessaan toteuttaa myös muuten samanlaisena, mutta vaihtaa rosollin sienisalaattiin. Saaristolaisleivän voi ostaa valmiina tai tehdä itse.


Pakastetun kinkun sulattaminen, paistaminen ja kuorruttaminen eivät ole erityisen konstikkaita, mutta niihin menee oma aikansa. Kinkun sulamiseen voi mennä 3-4 päivää, paistamiseen menee useita tunteja. Meillä kinkku laitetaan uuniin aatonaattona illalla ja paistetaan yön yli. Onpa jouduttu turvautumaan naapurien apuun eräänä vuonna, kun kaksoset syntyivät jouluaattona. Kinkku oli näet laitettu uuniin perinteisesti aatonaattona ja aattona aamuyöstä todettiin, että tänään meille syntyy lapsia. Mieheni pyysi naapureita vahtimaan kinkkua ja ottamaan sen kypsänä uunista. Meille riitti puuhaa sairaalassa, kun meidän paras joulu vietettiin kahden pienen ihmisen syntymän merkeissä. Tänä vuonna kinkun paistoin lihan paistamiseen tarkoitetussa vuoassa, mutta ilman kuvassa olevaa muovikäärettä. Paistaminen onnistuu uuniritilällä ja laittamalla sen alle syvän uunipellin. Uunipellille kannattaa laittaa tilkka vettä, jotta huusholliin ei leviäisi savua. Vettä tuleekin tarvittaessa lisätä paistamisen aikana.


Atrian Bravuuri 550 g Paistovalmiit laatikot Porkkana, Lanttu ja Bataatti ovat todella helpot ja maukkaat laatikkoainekset. Niitä löytää kauppojen kylmähyllystä. Nämä laatikot maistuvat hyvälle ja ne ovat ihanan nopeita käyttää. Laatikkoainekset pursotetaan voideltuun vuokaan. Maustetaan halutessa jouluisilla mausteilla, tasoitellaan pinta ja ripotellaan pinnalle jotain rouhetta: korppujauhoa, perunakuituhiutaletta, kookoshiutaleita, manteli- tai muuta pähkinärouhetta tai lastuja. Meillä lisätään päälle vielä voinokareita, kuten äitinikin on aina tehnyt. Laatikoita paistetaan uunissa noin 35 minuuttia. Tein muuuten ihan muina naisina porkkana- ja bataattilaatikoista eilen lisukkeet meidän arkiruoalle. Ihan noin vain nopeasti! Poikani vielä kehui erityisesti näitä laatikoita.


Jouluaterian päättää raikas, mutta ei kuitenkaan kirpakka puolukka-rahkajäädyke, ulkomaan kielillä parfait. Se on jäädytettyä rahkaa, jossa on jäätelön tapaan keltuainen. Jos jättää keltuaisen pois, rahkan voi syödä jääkaappikylmänä, kuohkeana, ihanana puolukkarahkana. Puolukka-rahkajäädyke on vastaavasti ihanaa ja kepeän oloista, hyvää vastapainoa jouluaterian päätteeksi. Jäädykkeen etuihin kuuluu myös se, että sen voi tehdä valmiiksi pakkaseen hyvissä ajoin. Vähemmän kiirettä aaton kokkailuun. Puolukka-rahkajäädykkeen voi tehdä yhdeksi isoksi kakuksi tai valmiiksi annospaloiksi, kuten minä tein. Kakku on aina komea, mutta näitä annospaloja on kätevä ottaa käyttöön juuri sopiva määrä ja pitää loput pakkasessa, pussissa myöhempää herkuttelua varten.



Hiidenuhman keittiön perinteinen Atria joulumenu


*****


alkuruoka

Rosollileipä


pääruoka

Joulukinkku

Bravuuri-porkkanalaatikko


jälkiruoka

Puolukka-rahkajäädyke


*****




Rosollileipä


4:lle

4 siivua saaristolaisleipää
voita
8 siivua Atria Kulinaari Kylmäsavuhärkää
4        salaatinlehteä
1        kovaksi keitetty kananmuna lohkoina
3 dl    Atria rosollia
0,5 dl smetanaa tai ranskankermaa
1 rkl  ruohosipulia silputtuna
mustapippuria

Sekoita smetana rosollin joukkoon. Rouhaise joukkoon ihan vähän mustapippuria. Voitele saaristolaisleivät. Asettele niiden päälle kylmäsavuhärkäsiivut, salaatinlehdet ja smetanarosolli. Rouhaise pinnalle kevyesti mustapippuria ja ruohosipulia. Laita leipien viereen tai päälle kananmunan lohko.




Perinteinen joulukinkku



1 Atria Viljaporsaan Luuton Juhlakinkku Verkossa 5 kg (pakaste)

Ota kinkku sulamaan jääkaappiin hyvissä ajoin. Laita se vatiin tai muulle alustalle, sillä siitä voi sulaa vähän nestettä. Pakastetun kinkun sulaminen voi kestää 3–4 päivää. Ota kinkku huoneenlämpöön noin kahdeksan tuntia ennen suunniteltua uuniin laittamista, sillä kinkun sisälämpötilan tulee olla vähintään 10 astetta ennen paistamista. Seuraa kinkun lämpenemistä lihalämpömittarilla.

Poista kinkku pussista, nosta se uuniritilälle uunipellin päälle kamara ylöspäin. Pyyhi kinkku talouspaperilla kuivaksi. Työnnä kinkun paksuimpaan kohtaan paistomittari, mikäli kinkussa on luu, ole varovainen ettei paistomittari osu luuhun. Kypsennä kinkku 110–125 asteisessa uunissa kunnes sen sisälämpötila on 75–80.

Anna kinkun vähän jäähtyä ja poista siitä verkko. Poista kamara ja vähän ylimääräistä rasvaa.


Kinkun kuorruttaminen

0,75 dl sinappia
1           keltuainen
noin 1 dl korppujauhoja, perunakuitujauhetta (gluteeniton) tai mantelirouhetta
kokonaisia neilikoita

Sekoita keltuainen sinappiin. Sivele kinkun pintaan sinappia. Ripottele sinapin päälle korppujauhot. Vedä veitsellä viistosti ruudukko kinkun pintaan. Työnnä neilikka jokaiseen ruudukon risteykseen.

Paahda kinkkua 250 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes se saa kauniin värin.

Kypsennetty kinkku säilyy jääkaapissa noin viikon, kun se jäähdytetään nopeasti paistamisen jälkeen ja sitä säilytetään jääkaapissa.




Bravuuri-porkkanalaatikko



1 pss Atria Bravuuri 550g Paistovalmis Porkkanalaatikko
mantelirouhetta, kookoshiutaleita tai korppujauhoja (gluteeniton vaihtoehto perunakuituhiutaleet)
vähän voita

Tyhjennä pussin sisältö voideltuun uunivuokaan. Voit halutessasi lisätä laatikon joukkoon jouluista maustetta: inkivääriä, muskottipähkinää, tai neilikkaa. Tasoittele pinta. Ripottele pinnalle mantelirouhetta. Tee lusikalla tai haarukalla koristekuvioita laatikon pintaan. Ripottele voinokareita laatikon pinnalle.

Paista porkkanalaatikkoa 150 asteessa noin 35 minuuttia.

Atria Bravuurit 550 g Paistovalmiit Lanttulaatikko ja Bataattilaatikko valmistetaan samaan tapaan.




Puolukka-rahkajäädyke


8–10:lle

2 dl    kuohukermaa vaahdotettuna
250 g rahkaa
150 g puolukoita (noin 3 dl)
1        kananmunan keltuainen
1 dl    tomusokeria tai muuta makeuttajaa (esim. tomu-erytritolia)
0,5 tl  vaniljajauhetta

lisäksi:
1 pkt Atria ohuikaisia (400 g, 20 kpl lettuja)

puolukkakastike:
50 g puolukoita
1,5 rkl tomusokeria tai muuta makeuttajaa
ripaus vaniljajauhetta

koristeeksi:
muutama irrallinen puolukka
tomusokeria (tomu-erytritolia)

Puolukkarahka
Hienonna kohmeiset puolukat sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Sekoita rahkan joukkoon puolukkatahna, keltuainen, sokeri ja vaniljajauhe. Lisää kermavaahto rahkan joukkoon.

Huuhtele muffinsivuoat kylmällä vedellä. Lusikoi niihin rahkaa. Tasoittele pinta. Laita folio vuokien päälle ja laita vuoat pakkaseen. Anna jäätyä vähintään neljä tuntia, mieluummin yön yli.

Annosten valmistelu jälkiruoaksi
Ota jäädykkeet ja kastikkeen puolukat pakkasesta. Anna puolukoiden sulaa hieman. Huuhtaise jäädykkeiden pohjia lämpimällä vedellä, jotta ne irtoavat koloistaan. Anna jäädykkeiden lämmetä sen aikaa, kun kuumennat letut.

Kastiketta varten hienonna puolukat tasaiseksi tahnaksi. Sekoita joukkoon sokeri ja vaniljajauhe. Tarkista maku.

Kuumenna letut pannulla miedolla lämmöllä tai uunissa folion sisällä 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Annosten kokoaminen:
Laita kullekin lautaselle 2–3 lettua. Nosta puolukka-rahkajäädykkeet kuumien lettujen päälle. Levitä kastiketta 2 tl kullekin annokselle. Ripottele tomusokerissa pyöräytetyt puolukat annoksiin koristeeksi. Tarjoa heti.


Jos jätät keltuaisen pois, saat ihanaa puolukkarahkaa!


*****

Yhteistyössä Atria

7 kommenttia:

  1. Loistavat ideat sulla! Erityisesti jälkkäristä hatunnosta. :) Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huli, ihanaa joulunaikaa!

      Tykkään raikkaista jälkkäreistä jouluna, koska meillä on kaksosten syntymäpäivän johdosta muutoinkin kaksi täytekakkua.

      Poista
  2. Herkulliset reseptit ja ihanat kuvat! Nuo laatikot veivät myös minun sydämeni. Bataattilaatikko oli jopa parempaa kuin itsetekemäni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna!

      Varaan niitä laatikoita muutaman ylimääräisen, jotta jemmassa on nopeaa ja hyvää lisuketta.

      Poista
  3. Miten ihanan raikas jälkkäri, menee ehdottomasti kokeiluun joulunpyhinä. Oikein mukavaa joulunodotusta :)

    VastaaPoista
  4. Ihana joulumenu teillä. :) Hyvää alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...