maanantai 18. tammikuuta 2016

Lehtikaali-jauhelihakeitto


Lehtikaali-jauhelihakeitto on arjen nopea ja makoisa soppa. Olipa kiva syödä keittoa ja lehtikaalia pitkästä aikaa! Muutenkin olen käyttänyt lehtikaalia ihan liian vähän, pestoon, muhennokseen ja johonkin, jonka reseptin olen unohtanut laittaa talteen. Nyt pitää ryhditäytyä ja touhuta lisää lehtikaaliruokia.

Meillä arjessa saatetaan harrastusten takia syödä eri aikoihin. Ottaessaan keittoa kumpikin lapsistani kysyi minulta, että mitä toi vihreä on. Lehtikaalia, vastasin. Aha – he sanoivat, jälleen kumpikin. Maistaessaan keittoa, he kehuivat sitä todella hyväksi. Lehtikaalikaan ei maistunut liian kaalilta. Toinen lapsista jopa hehkutti, että kuuma keitto näin talven kovien pakkasten aikaan maistuu mukavan lämmittävältä. Onneksi lapseni uskaltavat maistella epäilyttäviä vihreitä ja muita hassuja kokkauksiani niin tottuneesti, että he yleensä ennakkoluulottomasti antavat makujen ohjailla mielipidettä ruoasta.

Minä en välitä perunasta, mutta urheilevat lapseni haluavat ruokaansa hiilareita, joten keitin heille erikseen muutaman perunan, jotka pilkoin suoraan lautaselle. Näin he saivat pottua keittoon ja minä taas keittoa ihanasti ilman niitä.

Lehtikaali-jauhelihakeiton vihanneksia sipuleja lukuunottamatta


Lehtikaali-jauhelihakeitto

400 g jauhelihaa
100 g lehtikaalia pilkottuna ilman keskiruotia
200 g juuriselleriä pieniksi kuutioituna
noin 1 l lihalientä
1         sipuli silputtuna
1        valkosipuli hienonnettuna
1        porkkana pieneksi kuutioituna
2 rkl   lipstikkaa, timjamia tai persiljaa silputtuna
5        maustepippuria
1        laakerinlehti
tarvittaessa suolaa

Ruskista jauheliha pannulla. Lisää joukkoon sipuli ja anna sen kuullottua. Kääntele joukkoon vielä valkosipuli. Nosta pannu sivuun.

Laita lihaliemi kiehumaan ja kumoa joukkoon juuriselleri, porkkana, maustepippuri ja laakerinlehti. Keitä 5 minuuttia. Lisää keittoon jauheliha sipulin kanssa, lehtikaali ja lipstikka. Keitä hiljakseen vielä 10 minuuttia. Tarkista maku ja suola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...